Ajankohtaista
KIRJA johtajuudesta
Kauppakamari julkaisi kirjani Johtajan valta ja pelko, lokakuussa 2014 ja kirjasta otettiin toinen painos 2015.
Kirjaa on saatavilla kustantajalta, Akateemisesta ja Suomalaisesta kirjakaupasta - Adlibristä unohtamatta.
Kirjan pohjalta toteutan esimiesvalmennuspäiviä
Valta ja pelko -ESIMIESKOULUTUS
Koulutuspäivä haastaa osallistujan tutkimaan omaa tapaansa toteuttaa johtajuutta. Lukuisat käytännön esimerkit johtajien ja esimiesten arjesta tekevät vallan ja pelon varjopuolia näkyvämmäksi ja ymmärrettävämmäksi.
Koulutus avaa uudella tavalla johtamisen kokonaisuutena, jossa rationaalinen puoli ja tunteet näyttäytyvät saumattomana, toisiaan täydentävänä kokonaisuutena ruumiin kieltä unohtamatta.
Osallistujien kommentteja koulutuksesta:
Opin ajattelemaan uudella tavalla.
Opin ryhmästä ja sen toiminnasta.
Opin itsestäni johtajana.
Opin johtamisen dynamiikasta ja siitä, miksi johtajan on vaikea kehittyä pelkästään palautteen varassa.
Oivalsin lisää esimiehistäni ja omasta vallankäyttötyylistäni.
Oivalsin vallan merkityksen ja pelon uutta luovan voiman.
Sain peilata kiehtovia teemoja kollegojen kanssa, josta aina syntyy paljon ajatuksia ja eteenpäin vieviä assosiaatioketjuja.
Koulutus toteutetaan max 10 hengen ryhmässä, minimi ryhmäkoko toteutukselle on 4 henkilöä. Koulutuspaikka Werka kehitys Oy:n tilat Pikku Huopalahdessa, Korppaanmäentie 36 LT 3, 00300 Helsinki.
Koulutuspäivän hinta on 200 € + alv/osallistuja.
Katso tulevat koulutuspäivät